Stephen Mottram: The Parachute and Watch the Ball (UK)

The Parachute & Watch the Ball – Laskuvarjo & Katso Palloa

Nuorina ja täynnä energiaa me lähdemme elämän seikkailuun. Löydämme rakkautta, rakennamme koteja, saamme lapsia. Kun lapset yhtäkkiä lähtevät, koti tuntuu odotushuoneelta. Silloin on aika kiinnittää laskuvarjo ja suunnata rohkeasti viimeiseen hyppyyn – tuntemattomaan…

The Parachute – Laskuvarjo – on hauska ja lumoava tarina nuoruudesta, rakkaudesta ja vanhuuden kanssa kasvokkain joutumisesta. Stephen Mottram taikoo hahmonsa tyhjästä, vain muutaman valkoisen pallon ja puikon avulla, Sebastian Castagnan upean musiikin säestyksellä. Mottram leikittelee sillä, miten aivomme luovat järkeä asioihin joita näemme, ja vie meitä vastustamattomasti liikkeen maailmaan, jota kansoittavat kiehtovat, mutta olemattomat näyttelijät.

Katso Palloa lähettää meidät matkalle pitkin uusia ja vanhoja hermoratoja – lyhyt, taianomainen esitys kertoo epäuskon jännityksestä. Se näyttää, että lopulta nukeillanäyttelijän tehtävä on pikemminkin manipuloida yleisöä eikä nukkea.

Vuonna 1971 ruotsalainen psykologi Gunnar Johansson kiinnitti valkoisia merkkejä tiettyihin avainkohtiin mustiin puetun näyttelijän vartalossa, ja kuvasi sitten näyttelijää kävelemässä mustaa taustaa vasten. Filmiä katsoessaan hän yllättyi huomatessaan valkokankaalla liikkuvien valkoisten pisteiden sisältävän niin paljon informaatiota, että katsoja pystyi heti tunnistamaan liikkeessä olevan ihmisen, ja määrittelemään oikein tämän sukupuolen, iän ja mielentilan.

Johanssonin tutkimus oli kultakaivos, joka sai elokuvateollisuuden kiinnostumaan motion capture -tekniikasta (liikkeenkaappaus). The Parachute -teoksessa Stephen Mottram käyttää samaa ideaa toisin päin. Valkoiset pisteet hänen taikasauvojensa päissä paljastavat hetkellisiä hahmoja, joiden elämä muuttuu katsojalle merkitykselliseksi.

”Yleisö näkee henkilöhahmoja joita ei ole olemassa. Heidän näkemiensä valkoisten pisteiden käytös antaa viitteitä ihmisen painosta, tasapainosta ja siitä, miten meidän vartalomme liikkuvat tilassa. Katsojan aivot – jotka on ohjelmoitu tunnistamaan elämän merkkejä – tulkitsevat liikkeiden välittämän datan ja ”näkevät” hahmon. Tämä aistien ”leikki” esiintyjän ja katsomon välillä on uskomattoman viihdyttävä.

Kun katsomme klassista optista taidetta, värien ja muotojen tarkat kontrastit – esimerkiksi mustat ympyrät ja diagonaaliset muodot toistensa päällä – sekoittavat aivomme. Näemme liikettä ja valojen välkettä, mutta tiedämme sen tulevan päämme sisältä eikä itse kuvasta. Pidän ajatuksesta, että esiintyjä voi ohjata katsojia rakentamaan esityksen päässään, antamalla vain kaikkein yksinkertaisimman siihen tarvittavan informaation.”

Stephen Mottram 2016

Young and full of energy we set off on life’s adventure. We find love, build homes and have babies. Then suddenly the children have left, and home feels like a waiting room. That’s the moment to strap on a parachute and take charge of things for that final leap into the unknown…

The Parachute is a funny and mesmerising story about youth, love and confronting old age. Armed with Sebastian Castagna’s glorious music and an armful of white tipped wands, puppeteer Stephen Mottram magics up his characters from nowhere. He plays with the way our brains make sense of things we see and stealthily reels us into a world of movement, populated by captivating, non-existent actors.

Watch the Ball sends us scurrying down neural pathways old and new in a short, magical piece about the suspension of disbelief. It shows that ultimately, the job of the puppeteer is to manipulate the audience rather than the puppet.

In 1971, The Swedish Psychologist Gunnar Johansson attached white markers to a few key points on a black-costumed actor’s body and then filmed the actor walking against a black background. When the film was played back, he was surprised to find that the white spots seen moving relative to each other on the screen contained so much information, that not only could the viewer immediately identify a human walking, but also the gender, age and mood of the person.

Johansson’s research was the gold nugget which led the film industry to the techniques of motion capture. In The Parachute Stephen Mottram uses the idea in reverse. The white tips of his multiple magic wands reveal ephemeral characters whose lives we end up caring about.

“The audience sees characters which don’t exist. The behaviour of the white spots they watch refers to key elements of human weight and balance and how our bodies move in a space. The brain of the audience member – hardwired to scan for signs of life – interprets the data in the movements and ‘sees’ a character. This perceptual ‘game’ between the performer and audience is hugely enjoyable.

When we look at classic Op-Art, the stark contrasts in colour and shape – black circles and diagonal patterns superimposed on each other for example, confuse our brains. We see movement and flashing light, but we know it comes from our brain and not from the picture. I like the idea that the performer can direct an audience to perceive a story in their own heads, simply by providing the most basic of performed data.” Stephen Mottram 2016

Idea, nuket, näyttämöllä / Concept, puppets and performance – Stephen Mottram
Musiikin on säveltänyt ja tuottanut / Music composed and produced by Sebastian Castagna

Nukketeatteri Sampo / Puppet Theatre Sampo
To 23.8. klo 10 & 18 / Thu 23.8. at 10 am & 6 pm

Liput / Tickets 19€ / 15€ (torstaiaamun esitykseen kouluryhmille 10€/oppilas / Thursday morning performance for school groups 10€ / pupil)
Kieli / Language: sanaton / nonverbal
Ikäsuositus / Age recommendation: suunnattu aikuisille, sopii myös lapsille / directed at adult audiences, suitable also for children

Kesto / Duration: 1h